keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Meidän hääsuunnittelumme nurinkurisuus

Olemme nyt suurinpiirtein puolivälissä aikajanaa kihlauksesta hääpäivään, ehkä enemmän kuitenkin vielä kihlauksen puolelle kallellaan. Koska silloin marraskuussa lupasin sulholle, että tämä saa talven keskittyä vielä kouluun, olen joitakin juttuja jo päättänyt omillani tai vain vähän mielipidettä kysyen.

Mekon hankin jo heti joulukuussa, muokkaukset aloitamme toukokuun aikana. Sulhasen asusta ei sen sijaan ole vasta kuin ajatus minun päässäni, pieniä keskustelun pätkiä siellä täällä mutta ei mitään varmaa.

Minulla on jo tiedossa kakuntekijä ja suunnitelma kakuista, mutta ei pitopalvelua. Ajatus tutun pitopalveluyrittäjän pyytämisestä on jo olemassa, mutta teot odottavat sulhasen mukaan tulemista.

Minulla on jo oma osuuteni biisitoiveista listattuna bändiä varten, vaikka bändiä ei ole vielä buukattu. Tai siis yksi bändin jäsen on buukattu, nimittäin bestmän, hän saa sitten koota itselleen ympärilleen sellaisen kokoonpanon kuin haluaa.


Meillä ei ole vielä varmistettua juhlapaikkaa, mutta sen sijaan tiedän jo minkälaiset koristeet sinne haluan. Ja ostin jo facebookin hääkirppikseltä pöytäliinat. Oho, hups!

Miehen puolen kutsuvieraslistaa ei ole vielä laadittu, mutta kutsuista on jo ajatus päässäni. Tästä olen jo ideaa puhunut sulhasen kanssa ja hän on sen hyväksynyt.

Miehen koulu loppui viime viikolla. Tämän viikon hän on Saksassa. Hän on luvannut paneutua häihin kunhan reissusta kotiutuu lauantai aamuna.





Ei mulla muuta. Odotan sulhasta kotiin reissusta ja sitten vyörytän joka ikisen hääidean hänelle kerralla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti