I said yes to the dress!

Kun häihin oli tasan 365 päivää, kävin hakemassa häämekkoni kotiin. Oho, hups, mites tässä näin kävi? Noh, paljon on tapahtunut mekkorintamalla sitten edellisen mekkopostauksen. Ensinnäkin aloin jänistää - unelmoimani merenneitopitsimekot maksavat kaupassa uutena +300€ ja budjetissa morsiammen tyylin kohdalla on ~250€. Eli jo pelkää mekko ylittäisi koko budjetin, johon kuuluu meikki, kampaus, asusteet, mekko ja kengät. Siispä päätin, että kun kerran aikaa on näin paljon, ehdin hyvin etsiä mekon käytettynä. Kävin Hervannan Duon ja Hämeenkadun UFFeissa ja mikä määrä ihania iltapukuja sielä olikaan! Vinkkinä kaikille iltapukua/vanhojentanssimekkoa etsiville: UFFilta löytyy yllättävän hyvin vaihtoehtoja 20-80 € haitarilla! Mutta yksikään niistä ei ollut se minun THE mekkoni. Monia ihan kivoja aihioita siellä oli, joista saisi itse tuunaamalla varmasti todella kauniita pukuja. Mutta en halunnut alkaa vielä tässä vaiheessa sille linjalle, sillä aikaa on vielä etsiä sitä valmista luomusta.

Livekirppareilta siirryin verkkoon, huutonetin kahlasin läpi, mutta sieltä en löytänyt edes sinnepäin meneviä pukuja. Työkaverini oli puhunut paljon Tori.fi:stä, oli kuulemma sielä saanut tyttärensä vanhoja vaatteita myytyä. Jaa, olisikohan sielä iltapukujakin? Ja olihan sielä!

Heti ensimmäisellä selailulla löysin Tampereen seudulta kolme mekkoa, joista mikä tahansa voisi kuvan perusteella olla minulle se oikea. Yhdestä lähetin sähköpostia, sillä koko oli mielestäni ilmoitettu omituisesti, mekko sanottiin olevan M kokoa mutta silti 40/42. Pyysin myyjää tarkistamaan mekosta muutaman mitan ja reilusti isohan se olisi ollut, vyötärölle olisi mahtunut yli 10 senttiä lisää ihmistä. En siis halunnut viedä tämän myyjän aikaa enkä vaivaa sovituskäynnillä, vaan siirryin suosiolla seuraavaan.

Toinen mekko oli kaunis merenneitomallinen puku paljettikaitaleella edessä ja sweetheart kaulalinjalla. Se oli kaunis, se oli todella kaunis! Harmi vain, että edellinen omistaja oli lisännyt pukuun nyörit, ne olisi joutunut purkamaan pois, sillä vetoketjulla puku oli minulle juuri sopiva. Pituuttakin olisi joutunut säätämään, eli ompeluhommiin olisi silti joutunut. Mekko oli todella, todella kaunis ja ihana, mutta jotenkin siinä ei tullut sellaista "wow" fiilistä, vaan tunsin olevani enemmän innoissani myyjän koirasta kuin myytävästä mekosta. Mekko jäi siis myyjälle ja minä suuntasin takaisin Toriin.

Kolmas mekko, jota kävin sovittamassa, ei ollutkaan enää se haaveilemani merenneitounelma, vaan kuului nimenomaan siihen "et voi käydä yksin vessassa" prinsessakategoriaan. Runsas helma, vähän paljetteja ja tyllisoiroja tuomassa laskeutuvuutta. Mekko päällä tunsin heti oloni juhlavaksi ja näin sieluni silmin itseni nojaamassa sulhoon tämä mekko päällä kun otamme hääkuviamme Laukontorin sillalla, lunta sataa hiljakseen ja hivenen paleltaa. Ja jos mekko aiheuttaa heti tälläisen mielikuvan, niin silloinhan se on se oikea, eikö vain?

Sneakati peakati

Tässä mekossa tunsin itseni enemmän itseksi, tuntui, että nyt on omanlainen vaate päällä. Ei tullut olo, että olen vain kauniissa mekossa, vaan tuli olo, että olen kaunis mekossa. Hivenen yläosaa pitää tässäkin muokata, nyt mekossa on halterolkaimet mutta mietin niiden pätkäisyä ja sweetheart muotoilua tähänkin, se kun tuntuu minulle sopivan. Myös hieman pitää kaventaa kyljistä, mutta ei montaa senttiä. Nyt vain palan jatkuvasti halusta päästä sovittamaan mekkoa päivittäin, mutta ehkä parempi pitää se pukupussissa suojassa koirankarvoilta...

Nyt vain pyhästi toivon, etten muuta vuoden aikana mieltäni...

Häämatkahaaveilua

Jepa. Tämän huonon huumorin siivittämänä haaveilemaan häämatkasta.

Lämmin ei ole meitä varten. Joskus vielä haluaisin kävellä Miami beachin valkoisella hiekalla, mutta se ei ole haaveeni häämatkasta. Joskus vielä haluaisin nähdä Dubain loisteen, mutta se ei ole haaveeni häämatkasta. Joskus vielä haluaisin nähdä Central Parkin, mutta sekään ei ole haaveeni häämatkasta. Mistä minä sitten haaveilen?

Minä haaveilen luonnosta, koirista ja talvesta. Haaveilen pohjoisen keväthangista, kun aurinko jo keskipäivällä vähän näyttäytyy, haaveilen illan purevasta viimasta ja revontulista. Haaveilen pienestä erämökistä ja kahvista nokipannulla, lämpimistä vaelluskengistä ja kunnollisesta talvivarustuksesta.

Olemme molemmat ulkoilmaihmisiä, olemme molemmat koiraihmisiä. Vaeltaminen on meistä rentouttavaa ja mikä olisi parempi tapa viettää lomaansa kuin lähteä pohjoiseen vaeltamaan huskylauman kanssa? Toki matkalla tulisi varmasti omaa koiraa ikävä, se alkaa olla liian vanha noin rankoille reissuille, mutta eipä sitä kaupunkihäämatkallekaan voisi joka ottaa. Pohjoisessa on useampiakin palveluntarjoajia tämäntyyppisille retkille, tosin viikon vaelluksen hinta on lähes sama kuin kahden viikon reissu Thaimaaseen.

Meillä hääbudjetti pyritään silti pitämään maltillisena, pitkäaikaisempi haaveemme omakotitalosta on se ykkössäästökohde. Miksi lähteä pohjoiseen, kun voi omaan kotiin ottaa oman koiralauman ja lenkkeillä lähimetsissä niiden kanssa, ikäänkuin minivaelluksia joka päivä!

Mutta saa sitä silti haaveilla...

Kuvituskuvat internetin syövereistä.

Kampauskokeilu

Koska tylsää, aikaa ja juuri sopivassa vaiheessa pesun ja likaisuuden välissä olevat hiukset!

Tykkään hirmuisesti boheemeista lettikampauksista, mutta ärsyttää se, kuinka ne näyttävät hyvältä vain siltä kuvaajan puolelta. Toiselta puolelta ne ovat vain blah tylsiä. Ajattelinkin, että sivukaljujen kanssa sopii hyvin pään ympäri kierrävä letti, joka lähtee oikealta ohimolta, menee päälaen yli ja laskee takaa takaisin oikealle olkapäälle. Tähän tosin aion vielä yhdistää jonkunlaista koristusta, joko birdcage tyylinen huntu, blingsolki tai helmipinnejä pitkin lettiä. En tiedä vielä mikä, mutta tiedän että ei ainakaan kaikki yhdessä. Koristeet riippuvat nyt ihan tulevan mekon mallista.

Muutaman kerran kun vielä harjoittelee, niin en uskoisi hiusten kauheasti hikoiluttavan hääpäivänä. Pitkiä hiuksia on onneksi helppo laittaa juhlavasti ja koristeilla saa paljon aikaan. Jos budjetti antaa myöden aion hommata pari clip-on lisäkettä jotta saan olalle tulevaan lettiin kunnolla pituutta ja volyymiä! Arvata kuitenkin saattaa, että hiuksista tulee yksi näiden häiden pihistyskohde.

Hääperinteet, osa 2

Jatkan sarjaa hääperinteistä, tällä kertaa puhun sukunimiasiaa.

Perinteisesti morsian ottaa käyttöön sulhasen sukunimen ja näinollen siitä tulee perheen yhteinen nimi. Minäkin mietin pitkään ja hartaasti, olisiko tämä minun vaihtoehtoni. Jo lapsena ihastuessa haaveili olevansa sitten joskus Katri Ihastuksensukunimi, joten olen kasvanut omasta sukunimestä luopumiseen.

Toinen yleinen vaihtoehto on, että parista toinen tai molemmat ottavat yhdistelmäsukunimen. Tällöin tosin perhe ei silti saa yhteistä sukunimeä, sillä lapsille ei saa antaa yhdistelmäsukunimeä. Muutenkin tämä on aina itselle ollut se viimeinen vaihtiehto, johon en suostuisi muuta kuin viimeisessä hädässä. Minun ja sulhasen sukunimet ovat melko samanlaiset joten niiden yhdistelmä kuulostaa omaan korvaan todella hölmöltä.

Vaihtoehto, jota aiomme noudattaa, on se, että molemmat pitävät oman sukunimensä. Vaikka en ole kovinkaan vahvasti identifioitunut nimeni perusteella, en silti halua vaihtaa nimeä. Voin ihan yhtä hyvin olla rouva Sulhasensukunimi vaikka nimeni onkin Katri Omasukunimi. Tällä päätöksellä haluan ehkä ennemmin korostaa sitä, että vaikka meistä tuleekin yksikkö - aviopari - olemme molemmat silti liitossa tasapuolisia ja yksilöllisiä toimijoita. Minä en omista enkä hallitse miestäni eikä mieheni minua.

Tekstin kuvat eivät liity asiaan mitenkään. Blogitekstit ilman kuvia ovat kuitenkin tylsiä, joten kuvituksessa on käytetty Pinterestin kansiota otsikolla "hääideat". Viimeinen kuva tosin on facebookista, koska haluan pitää pinterestin hempeänä paikkana hääsuunnitelmilleni (siis apua, sanoinko minä noin?)

Sormuksen sovittelua, osa 1

En juuri käytä koruja normaalissa arjessani, juhliinkin laitan usein vain kaula- tai rannekorun, harvoin molempia. Silti haluaisin näyttävän sormuksen, vähän blingiä ja paljon katsottavaa. Ja tämähän käy hyvin yksiin elämäni kanssa, juu ei
 Käytän nimittäin käsiäni paljon. Töissä en oman turvallisuuteni takia sormusta voi pitää (kerää alleen bakteereja ja likaa) ja suurin osa harrastuksistani vaatii sormuksen pois ottoa (sali, krav maga, juoksu). Kotona käteni joko neulovat tai rapsuttelevat koiraa, tätä ei oikein timantit tai filigraanikuviot varmaankaan kestä. Unelmieni sormus? Filigraanikuvioinen timanttisormus.

Tämä kaunotar löytyy Kultajousesta, mutta on valitettavasti poistuva malli, vaikka hyvä puoli on se, että jäljellä olevat sormukse myydään puoleen hintaan! Omaa 17,5 kokoa ei löydy enää valkokultaisena, mutta 18 koosta olisi voitu pienentää se puoli kokoa. Sulhon mielestä tämä on kuitenkin liian pramea ja epäili uskaltaisinko tätä käyttää ihan päivittäin. Kun hän kuitenkin haluaa sormuksen olevan useammin sormessa kuin laatikossa. Eli se siitä sitten. Mutta hyvänä kompromissina sulhanen ehdotti ostavansa minulle arkisemman kihlasormuksen, joka pysyisi elämässä mukana, ja sitten saisin valita sen rinnalle epäkäytännöllisemmän vihkisormuksen, jonka lisään sormeeni juhlapäivinä!

Nyt siis siirryinkin haaveilemaan tästä Kohinoorin sormuksesta kihlaksi, sen viereen voisi sitten vihkiksi ostaa yksinkertaisen kauniin kapean rivitimanttisormuksen. Mutta, kestääkö herkkä pitsikuvio normaalia arkea? Kaipaan kokemuksia elävästä elämästä!

Vielä on sanottava sananen palvelusta tai sen puutteesta. Ylläolevat kuvat on otettu Tampereen Koskikeskuksen Kultajousesta ja Timanttisilta. Näistä molemmista sain aivan ihanaa, sydämellistä ja hyvämtuulista palvelua. Tuntui, että myyjä oli oikeasti onnellinen puolestani ja halusi tehdä sormuksen etsimisestä mukavan osan tärkeää elämänvaihettani. Vaikka liikkeet olivat melko täynnä ja myyjillä työ saada kaikki palvelluksi, ei minua hoputettu tai painostettu, kysymyksiin vastattiin asiallisesti ja minua kuunneltiin. Sen sijaan ko. kauppakeskuksen Laatukoru niminen liike oli aivan päinvastaisella asenteella. Miesmyyjä kyllä kysyttäessä nosti sormukset tiskin alta esille, mutta ei sanallakaan esitellyt niitä. Mallisormukset ovat minulle todella pieniä ja kun ihmettelin kaikkien sormusten samaa kokoa, vastaus tuli todella töksäyttäen, että normaaleilla naisilla on sormuskoko 16 ja siksi se on mallikoko kaikissa heidän sormuksissaan. En todellakaan tuntenut oloani tervetulleeksi ja lähtiessä minua ei toivotettu tulemaan takaisin, vaan pelkkä näkemiin saatteli minut ulos liikkeestä. Ilmeisesti heillä on tarpeeksi rikkaan näköisiä asiakkaita, kun lähes tyhjässä liikkeessä minä en kelvannut palveltavaksi.

Mekkojen sovittelua, osa 1

Kävimpä vähän sovittelemassa erilaisia ja -mallisia mekkoja. BTW Tampereen leimuskasta saa ihan loistavaa palvelua! Sydän ja silleen. Käveltiin kauppaan sisään ja kun kerroin murheeni mulle napattiin heti ainakin kuus mekkoa sovitettavaksi, ei siinä muuta kun koppiin vain!

Ensin kokeilin yhtä harmaata sifonkiunelmaa, jonka kaulus oli kirjailtu valkoisilla pyöreillä helmillä. Malli oli mulle täydellinen mutta jotenkin mekko oli ehkä liian arkisen oloinen. Seuraavaksi sukelsin kauniin hopeanharmaaseen pitsiunelmaan, jonka merenneitomalli, pitsin runsaus ja vaalea väri sanalla sanoen epäilyttivät. Mutta wau, eihän se ole ollenkaan paha, not bad at all!

Päässä ei ole huntua vaikka siltä näyttääkin! Sovituskopissa vain roikkui alushame sopivalla kohtaa!

 

Kokeilin vielä muutamaa erilaista sifonkileninkiä ja yhtä prinsessamekkoa (joka niin ei ole mun juttu) ja minulle selkiytyi ainakin yksi asia: tuleva häämekkoni on merenneitomallinen pitsimekko.

Ilmeestä varmaan näkee, että tykkään!

Tämä musta mekko oli yksi omia suosikkejani, morsiusneitokaiseni tykkäsivät enemmän tuosta harmaasta (vaikka harmaa oli myyjän rekistä valitsema, tämän mustan neidot kävivät itse minulle hakemassa kun se oli kuulemma ihan mun näkönen). Tässä pidin erityisesti tuosta selästä ja olkaimista, joita ei varmasti ole vaikea rakentaa ihan normaaliin olkaimettomaan mekkoon. Kuvista ei juuri näy, mutta tämä yksilö oli kauttaaltaan kirjailtu paljeteilla, mikä ei sekään ole ehkä ihan se minun juttuni, diskopallot jätän mielelläni tanssilattian kattoon ja pukeudun itse mekkoon.

Kaveri toimii nuppineuloina, morsiusneidoista on vaikka mihin!

Valitettavasti ei tullut otettua kuvia ollenkaan niistä mekoista, jotka ei niin iskenyt. En ole vielä kunnolla sisäistänyt tätä bloggaajan tarvetta kuvata kaikkea.

Sormuksiakin sovittelin muutamassa liikkeessä samalla kerralla, niistä lisää sitten myöhemmin!

Jälkihuomautus: Bloggeri kusee nyt taas ihan urakalla... Vaikka kuinka yritän saada tekstin tasauksen vasempaan reunaan, tulee blogiteksti osittain tasattuna keskelle. Voi nyt vittu! Anteeksi tästä, koitan vielä korjata asiaa! Jokohan onnistui..? Noni, viimein!

Se siitä sitten...

Noniin. Näin kauan meni ja ensimmäinen askarteluprojekti on jo käynnissä.

Vielä ei ole juhlapaikkaa eikä ruokaa varmistunut, mutta tiedän jo, että haluan vieraille tarjota karkkia Super Mariosta tuttujen keltaisten tähtien sisältä.

Eli ideana on tehdä keltaisia tähtiä ja piirtää niille jälkeenpäin mustalla tussilla silmät. Sisälle toivoisin pystyväni laittaa minigrippipussissa kaakaota ja yhden tai kaksi vaahtokarkkia. Ihanien morsiusnart... neitojeni tehtävä oli pitää pääni pois näistä höpsötyksistä mutta ne hullut vain yllyttävät ja lupaavat vielä auttaakin. Ruojat!

Testiversio luentopaperillakin onnistui ihan yli odotusten, nyt pitäisi testata vielä tehdä vähän isompia tähtösiä, jotta saan kaiken mahtumaan mitä haluankin.

Mielessä on vielä muutama nörttiaiheinen DIY projekti ja tänään tuntuukin siltä, että häät eivät ole minun hääni jos siellä ei vähintään yhtä kuolemantähteä ja stormtrooperia kiertele ympäriinsä... We shall see if the force is strong with this one...

Päivä prinsessana

Häiden kuuluisi olla kaikkien naisten unelma, se päivä kun saa käyttää turhamaisuutensa niin paljon aikaa ja resursseja ilman että kukaan sitä kyseenalaistaa. Saa laittaa auton verran rahaa palamaan pelkästään ulkonäköön jotta näyttää kuvissa hyvältä. Joko arvasitte, että monen muun maalaisjärjellä varustetun aikuisen naisen tavoin minäkään en tule näin toimimaan!

Tosin mekosta olen silti jo saanut pienen bridezilla ongelman. Tässä katkelma, jonka lähetin kaasolleni facebookissa:

"Tulin tähän tulokseen: pitää olla näyttävä, mutta niin että minä näytän näyttävältä mekossa, ei että minulla on näyttävä mekko. Pitää olla prinsessahelma ja volyymiä mutta ei niin että näytän entistä lyhyemmältä ja hukun siihen. Pitää olla pitsiä mutta ei saa olla sen näkönen että siinä mekossa ei vois ees kiroilla. Ei saa olla blingiä mutta pitää olla katseenkiinnittäjiä. Ei saa olla valkonen eikä punanen, harmaastakin käy ainoostaan siniseen taittava tumma harmaa"

 Toisaalta haluaisin herkän pitsimekon avonaisella selällä. Mekon, jossa tuntisin olevani illan kuningatar, henkäyksen herkkä vintagetähti. Helman tulisi olla merenneito ja hihat maksimissaan kyynärpäihin. Kiinnityksenä ehdottomasti vetoketju ja napit!

Toisaalta tämän mekon huonot puolet: napit jatkuvat niin alas, että ovat takaliston alla istuessa. Avoin selkä ei mahdollista rintaliivien käyttöä, liivittömyys ja yleiset paikat eivät sovi päässäni samaan lauseeseen. Toki pitkänhuiskea hoikka malli näyttää tässä hyvältä, mutta entäs tälläinen 160 senttinen hobitin ruumiinrakenteen omaava suomalainen persjalka?

Sitten taas haluaisin, että mekko olisi prinsessaunelma vailla vertaa, hattaraa ja näyttävyyttä, helmaa vaikka muille jakaa. Sellainen mekko, jossa kenellekään ei jäisi epäselväksi, kuka onkaan tämän juhlan ykkösnimi. Mekko, jossa istuessa tuolia ei erota, jossa ovista kuljetaan vain avustettuna ja prinsessat eivät muuten käy vessassa.

Niin... Sitten päästäänkin sen mekon huonoihin puoliin. Prinsessat eivät käy vessassa. Eli puolet vuorokaudesta pissaamatta? Vaikka jotenkin tässä onnistuisinkin, niin onnistuisinko näyttämään siltä, että en huku tälläiseen valtavaan mekkoon? Olen pieni, tilanne ei ole muuttunut sitten merenneitopuvun miinuksien jälkeen, inhottavaa mutta totta.

Minua ehkä imartelisi kaikkein parhaiten yksinkertainen sifonkimekko. Kauniisti laskeutuva helma, korostetaan pääntietä ja kapeaa vyötäröä, koroilla huijataan lisää solakkuutta. Tälläiseen mekkoon sopisi hyvin myös huivi, jakku tai bolero lämmikkeeksi, sillä aivan sama tuleeko taivaalta lunta vai vettä, joulukuussa on kuitenkin kylmä. Tämä myös sopii parhaiten budjettiin.

Miinuksena tässä puvussa on sen yksinkertaisuus. Saan kyllä itsestäni muutenkin näyttävän näköisen, ei siihen välttämättä mekkoa tarvita, mutta kun kerrankin olisi mahdollisuus vetää huolella överiksi, voinko jättää tilaisuuden käyttämättä?

Tämä viimeinen lause on se mikä minua eniten pelottaakin. Palaan lukemaan taas tämän kirjoituksen ensimmäisen kappaleen ja yht' äkkiä ymmärrän, miten jotkut morsiot saavat hääpäivän lookkiinsa kulumaan enemmän rahaa kuin mitä autoni maksaa. Sitten yritän taas palauttaa itseni maan pinnalle, mutta se on niin kovin vaikeaa. Minä. Tahdon. Överin. Mekon. Huokaus.

Ensimmäiseen mekkosovitteluun aion lähteä jo tämän viikon lauantaina. Ihan vain katsomaan, millaisia mekkoja on tarjolla ja rakastunko heti johonkin malliin jota lähteä tutkimaan tarkemmin. Hukunko tosiaan prinsessamekkoon ja näytänkö merenneitomekossa enemmänkin lahnalta? Tammikuussa teemme kaasoni kanssa uuden sovittelukierroksen ja silloin on sitten jo tosi kyseessä, silloin voisin jo löytää "sen oikean". Ja vaikka en löytäisikään, ei silti iskisi vielä kiire, sillä silti olisi vielä 11 kuukautta aikaa jatkaa etsintöjä. Ja 11 kuukautta aikaa taistella sisäisen bridezillansa kanssa.