tiistai 3. tammikuuta 2017

Juhlatila Sukkatehdas

Aloitan häiden läpikäynnin tärkeimmästä, eli sijainnista! Ihan oikeasti, olisinko parempaa paikkaa voinut meille löytää? No en!
Sukkatehtaan juhlasalin luvataan vetävän n. 140 henkeä, meidän häissämme oli n. 50 henkeä ja silti tila ei näyttänyt liian väljältä, oli mukavasti tilaa tanssia ja pöytien väliin jäi tilaa kulkea.

Pöydät olimme järjestelleet "kalanruotomalliin", sillä vieraissamme oli enemmänkin pieniä porukoita, joille halusimme antaa mahdollisuuden istua omassa porukassaan jos siltä tuntui. Jokaiseen pöytään jätettiin kuitenkin tyhjiä paikkoja, jotta mahdollistetaan "vieraaseen pöytään istuminen" ja jotta me hääparina saimme käydä vieraiden pöydissä istumassa välillä.


Pöytiä oli yhteensä  seitsemän. Niistä yksi oli hääseurueen pöytä (tässä pöydässä istui myös bestmannin "avec", eli sulhasen ja bestmannin kanssa samaan kööriin kuuluva läheinen kaveri, sekä kaason kihlattu), yksi oli varattu kuvaajalle ja bändille (kaikki palkattu henkilökunta istui omassa pienessä pöydässään, sillä melkein unohdin heidän istumapaikkansa kokonaan!), yhdet pöydät meidän molempien sukulaisia, yksi pöytä sulhasen kavereita ja kaksi pöytää minun kavereitani. Pöydät oli nimetty erilaisten sankarien mukaan (Turtles, Prätkähiiri, Iron Man, Black Widow, Thor, Transformers ja Hulk) ja tekstit oli kirjoitettu Ikean valokuvakollaasikehykseen.

Kehyksestä ei tullut juhlapaikalla yhtäkään kuvaa
Pöytäjärjestyksen suhteen emme olleet kovinkaan niuhoja, vaan jopa kehoitimme rikkomaan pöytäjärjestystä. Jos tuntui paremmalta istumaan muualla, sielä sai istua! Järjestyksen ideana oli vain varata kaikille jonkunlainen paikka omassa porukassa, jossa istua alas ruokailun ajaksi. Oikeastaan suurimmat viimehetken kämmit liittyivät juuri tähän pöytäkarttaan, sillä olin ainakin puoli tuntia suunnitellut ja kokeillut erilaisia fontteja, joista saa hyvin selvän mutta jotka vielä näyttävät kivoilta ja persoonallisilta. Sain valittua mielestäni hyvät ja koitin tulostaa - tulostin lakkaa toimimasta. En tiedä mikä tulostimeen on tullut, mutta tietokone ei enää tunnista sitä tulostimeksi. Tietokoneen mielestä se on vain "joku tunnistamaton usb-laite". Noh, tiedostot sähköpostilla puolisolle, joka oli vielä torstain töissä ja pääsee käsiksi tulostimeen. Olin edellisenä iltana näyttänyt valmiit tekstit koneelta puolisolle, mutta puoliso ei huomaa tulosteissa mitään vikaa. Puoliso tuo ne minulle, minä lyön koko muovitaskun sivupöydälle, että leikataan nuo sitten illalla kaason kanssa. Illalla käymme kaason kanssa töihin ja huomaan, että fontit eivät ole ollenkaan sitä mitä piti! Puolison työkoneella ei ole läheskään yhtä laajaa fonttivalikoimaa kuin meillä, joten kone on avannut ne jollakin perus asiakirjafontilla! Kaasolta jäi ehkä muutama sydämenlyönti välistä kun silmäkulmani bridezillasuoni alkoi sykkiä. Minä kuitenkin vedin syvään henkeä ja päätin, että jos sulhon mielestä fontit on ok saa ne luvan vieraillekin kelvata. Ja saimme kehuja siitä, kuinka ei oltu kikkailtu liikaa fonttien kanssa, vaan oltiin keskitytty persoonalliseen, mutta selkeään fonttiin. Toinen moka olikin sitten hivenen nolompi, sillä olin unohtanut istumajärjestyksestä kaikki avecit. Vieraslista oli meillä exelissä kutsuttavien mukaan, avecit oli merkitty vain lukumääränä kutsuttujen perään. Kopioin vain vieraslistan suoraan pöytäkarttaan. Luojan kiitos niitä tyhjiä paikkoja oli! Ilmeisesti itse juhlassa kukaan ei tätä huomannut ja asianomaisilta on pyydetty juhlien jälkeen anteeksi, ei varmasti olisi ollut kovin tervetullut olo juhlimaan... Ilmeisesti kaaso oli ihmisiä ohjatessaan ollut ainoa joka huomasi, mutta osasi tehdä peliliikkeen ja ohjasi muutaman ihmisen viereiseen pöytään, josta tiesi kahden jääneen pois sairastapauksen vuoksi.

Ohjelman fontit on samat kuin pöytäkartassa
Juhlatilassa oli myös juuri sopiva lava isoimmalle ohjelmanumerollemme, eli bändille. Musiikki on meille tärkeää ja hyvästä livemusiikista nauttii aina. Bestman on musiikin monivirtuoosi, laulaja-basisti, progeäijä ja muutenkin hyvä tyyppi, joten hän kokosi jo edesmenneen ("määrittelemättömällä tauolla") bändinsä kokoon ja he tulivat meille soittamaan. Myös yksi esiintymiskammoinen ystäväni kävi bändin kanssa laulamassa meille yhden kappaleen, lauloi bestmannin kanssa duettona Uriah Heepin Lady in Blackin. Tämä oli se ainoa hetki kun meinasin herkistyä päivän aikana, mutta sain oltua pilaamatta meikkejä!


Juhlan jälkeen n. kymmenen aikaan about puolet vieraista oli jo lähtenyt kotia kohti, joten me jatkoimme klubitalon alakertaan saunaosastolle pienemmällä porukalla. Bestman oli käynyt laittamassa saunan lämpiämään ja kaaso oli hoitanut iltapalan pöytään, joten siirtyminen tapahtui hyvinkin kivuttomasti.
 Klubitalo on sisustettu minun mielestäni oikein mainiosti, baarin puolella on 50 lukua ja rock n' rollia, oleskelutilan puoli taas tummempi ja jopa barokkiin viittaava. Juhlapaikan nettisivuilta löytyy hyviä kuvia klubitalon puolelta, meillä kuvaaja nappasi siellä vain nopeasti muutamasta yksityiskohdasta kuvan ennen juhlaa. Halusimme antaa vieraille mahdollisuuden rentoutua saunassa, pestä meikit pois ja vaihtaa mukavammat vaatteet päälle, joten kuvaajan työurakka loppui juhlatalolle.
 Klubitalolle mahtuu yöpymään 14 henkeä, kolme huonetta kahdella sängyllä (meillä nämä olivat pariskunnilla käytössä) ja loput sängyt yläkerrassa avoimemmassa tilassa. Vessa löytyi joka kerroksesta, joten ei syntynyt ruuhkaa eikä tarvinnut välttämättä käydä siten, että joku kuuntelee lorotusta seinän toisella puolen. BTW, juhlatilan puolella vessoissa on äänieristys ja toimiva ilmanvaihto, ei ollenkaan huonompi juttu isommissa tapahtumissa!
Klubitalolta löytyy myös ihan tavallinen keittiö, astiasto 14:sta ja televisiolla varustettu olohuone. Oli ihana juoda aamukahvinsa pehmeässä nojatuolissa ja katsoa kun ystävät yksi kerrallaan kömpivät ylös uniltaan hakemaan aamukahvia, ja iloiset ilmeet kun iltapalan sulhaspiirakoita ja hiivaleipää on laitettu uudellleen tarjolle!

Juhlapaikan kuvat on ottanut Minna Kaitajärvi.

tiistai 20. joulukuuta 2016

Se o rouva ny!

Huh, häät juhlittu!


Ihan tuore rouva
Omakotitaloa ei saatu, mutta melkein kaikki muu menikin nappiin viime viikonloppuna. Kaaso oli ehkä maailman paras, bestman hoiti hommansa kuten oli pyydetty ja viimehetken muutoksistakin selvittiin!

Korttipöytä ennen vieraita, kehyksissä ohjelma ja menu
Ruoka oli hyvää, sitä oli paljon, kakut olivat elämäni parhaat ja pullaa on kaapissa edelleen säkillinen! Kehuja tuli eniten häiden persoonallisuudesta ja rentoudesta. Mitään emme tehneet juhlissa siksi että niin kuuluu tehdä, vaan menimme siitä missä aita on matalin, eli teimme niinkuin itsestä tuntui parhaalta.

Mitä ne viime hetken muutokset sitten olivat? Noh. Ensinnäkin vanhempieni piti ottaa omat koirat mukaan meille ja koirien piti olla meillä juhlan ajan. Mona kuitenkin leikattiin vajaa kaksi viikkoa ennen häitä, joten koirat keskenään meillä ei enää onnistunut, kun isoimmalla on riekkumiskielto. Myöskään koirien erottaminen toisistaan yksinolon ajaksi ei olisi onnistunut, joten Monalla ei yht äkkiä ollutkaan enää hoitopaikkaa. Onneksi kuitenkin juhlapaikan yhteydessä olevalle klubitalolle sai ottaa karvaiset perheenjäsenet mukaan, joten Mona tuli juhliin kanssamme!

Väsynyt morsiusneito sammahti tanssilattialle kesken koristeluiden
Isäni tekee maailman parhaita korvapuusteja, joten tottakai pyysin häntä leipomaan kahvipöytäämme pullaa. Tein pyynnön sen verran aikaisin, että isäni ehti sen jo välissä unohtaa ja muistutus asiasta tuli sen verran myöhään, että isän aikatauluun ei enää sopinut leipominen. Olimme valmiit menemään kaupan pullapitkolla, kunnes morsiusneitoni ilmoittivat saapuvan perjantaina juhlapaikalle ja leipovan vaikka koko yön jos tarve vaatii! Kommelluksilta ei tässäkään vältytty, pullat muistuttivat kokoluokaltaan enemmän jalkapalloja ja niitä tuli aivan älyttömän paljon, myös alkusuunnittelu tehtiin ehkä hivenen kiireessä ja puolivillaisesti, joten pullat jouduttiin säilömään normaaleihin kaupan muovikasseihin jotta eivät olisi kuivuneet. Juhlien jälkeen neljästä kassista oli edelleen syömättä kaksi pussillista!

Morsiammen hääpäivän glamouria
Myöskään itse vihkiminen perjantaina ei mennyt aivan niinkuin piti. Olimme varanneet ajan jo kauan aikaa sitten ja moneen kertaan matkan varrella sähköpostista tarkistaneet ajan, jotta varmasti menisimme sinne oikeaan aikaan. Sähköpostissa luki 13.30 joten tämä aika oli ilmoitettu myös bestmannille ja kaasolle. Kaaso tuli mukana kuvauksiin ennen maistraattia, joten hän tottakai oli paikalla kun mekin, bestman ei saanut perjantaille vapaata joten hän lupasi pitää ruokataukonsa siten että ehtisi todistajaksi. 13.10 olimme matkalla jo kohti maistraattia kun minulla soi puhelin. Vanhempani olivat juuri saapuneet paikalle, ja maistraatin kirjoissa aikamme on kello 13.00, eli ihan kohta jo ohi. 13.30 oli buukattu jo seuraava pariskunta. Sulhanen ei ole varmaan ikinä löytänyt parkkipaikkaa niin nopeasti, äkkiä hissillä ylös ja samalla soitto bestmannille joka onneksi oli jo matkalla. Samalla kun hoidimme viimeiset paperityöt alta pois (henkilöllisyyden varmistaminen ja nimenmuutos-, tai meidän tapauksessa nimenmuuttamattomuuskaavake) ehtivät viimeisetkin henkilöt paikalle, siitä alle viisi minuuttia ja kävelimme paikalta avioparina. Bestman nauroikin, että ei edes henki ehtinyt tasaantua, oli nimittäin joutunut juoksemaan loppumatkan. Naimisiin kuitenkin pääsimme, joten loppu hyvin kaikki hyvin.

Muutama vieras joutui perumaan tulonsa vasta juhlien aamulla sairastumisien takia, mutta muuten juhlapäivä sujui täydellisesti. Keli oli kauniin talvinen koko viikonlopun ja vesikelit alkoivat vasta maanantaina. Mitään ei mennyt rikki, kukaan ei tapellut, kukaan ei loukkonut itseään ja suuremmilta mielipahoilta vältyttiin. Tuore siskontyttöni tosin pahoitti mieltään tuon tuosta ja siitä äänekkäästi usein ilmoitti, mutta onneksi maailmaan ääntä mahtuu.
Siskontytön helmat

Palaan paremmin vielä juhlapäivän yksityiskohtiin, kunhan saan kuvat kuvaajalta!

lauantai 10. joulukuuta 2016

Jännän äärellä

Noniin, viikko jäljellä...

Menneellä viikolla olen tehnyt puolisoni kanssa tarjouksen omakotitalosta, peytynyt kun joku on tarjonnut enemmän, bridezillannut aikataulun kusijoille ja käynyt täydet 40h töissä.

Tänään olen värjännyt hiukset, käynyt mummilla, tavannut siskontytön ekaa kertaa ja ollut ihan hyvällä tuulella ja mielellä, sillä korotimme hivenen omaa tarjoustamme. Nyt se on taas voittava tarjous.

Huomenna pitää käydä ikeassa ostamassa muutamat kehykset, ne pitää maalata ja illalla otetaan uusi yritys kuvaajan kanssa palaverista (piti olla torstaina, kuvaaja unohtanut).

Maanantaina 8h töitä, lainaneuvottelu op:ssa, koiran leikkauksen jälkitarkastus/tikkien poisto. Koiralla todettiin toissa viikolla nisäsyöpä ja se leikattiin saman tien.

Tiistaina 8h töitä ja lainaneuvottelut aktiassa ja danske pankissa.

Keskiviikkona taas sama määrä töitä ja vuorossa Nordean lainaneuvottelu, toivottavasti ripsien laitto (piti olla jo nyt viikonloppuna, mutta kaveri joka tekee (tehnyt ripsiä aiemmin myös työkseen) alkoi torstaina vasta miettiä, että pitääpä tilata niihin liimaa). Ripset saatetaan tehdä myös torstaina.

Torstaina en mene töihin mutta huoltomies tulee aamusta kartoittamaan vesivahingon laajuuden, kun makkarin seinästä tulee sadevesi sisälle (sama vahinko toista kertaa vuoden sisään, edellisen remontti kesti 5 kuukautta) ja iltapäivästä hakemaan juhlapaikan avaimet.

Perjantaina maistraattipäivä, ilta koristellaan juhlapaikkaa ja käydään kaupassa ostamassa viimeiset ruuat.

Lauantaina juhlat.

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Sormukset

Mun sormusasiat oli mukamas mietittynä viime keväänä, kun selasin nettiä ja törmäsin Anette Tillanderiin. Tillanderin piparkakkureunainen Ane my rae sopisi täydellisesti Kohinoorin Laurelini viereen!
Mutta. Kuinkas sitten kävikään? Puoliso sanoi, että haluaakin yhtenevät vihkisormukset. Sellaisen sormusparin, että heti ne nähdessään kaikki tietävät niiden kuuluvan yhteen. Puoliso keksi tämän vasta sen jälkeen, kun Laurel oli jo ostettu.

Noh, ei siinä mitään. Puolisolla oli muitakin vaateita omasta sormuksestaan. Sen piti olla vähintään 6 mm leveä, sen piti olla muotoilultaan maskuliininen ja rosoinen sekä erottua selkeästi muista sormuksista (blanko tai "pelkkä matta" ei siis tullut kuuloonkaan), materiaalin pitää kestää kaikki harrastukset maakuntajoukoista aselajien kautta neulomiseen, profiilin piti olla niin matala että sormus ei kovassa menossa haittaa tekemistä ja sen piti olla yhteensopiva mun sormuksen kanssa.

Noh, sitten taas mun vaateet. Koska Laurel on jo itsessään kohtalaisen leveä, sen viereen sopi mun mielestä vain kapea sormus. Saman levyisen kanssa sormuspari olisi ollut liian leveä mun nakkisormissani ja vain vähän kapeampi näytti mun mielestä pöllöltä. Laurel on myös tosi kapea ollakseen leveä sormus, joten sen rinnalla hyvältä näytti maksimissaan 2,2 mm leveät sormukset. Koska Laurel on herkkä ja naisellinen ei sen viereen sovi mikään kovin kova ja rosoinen, vaan mieluummin jatkoin femiinillä linjalla. Laurelin profiili on myös huomattavan matala, vain vähän reilun yhden millimetrin. Koneellisesti valmistetuilla sormuksilla tämä on melko yleistä, mutta vihkin seppä tekisi käsityönä. Oletteko ikinä koittaneet työstää 1 x 2 mm mitoiltaan olevaa kultarenkulaa? Jep, en minäkään.

Mutta. Kuinkas sitten kävikään? Tutustuin kesän reissuillani seppään nimeltä Eero Hanhikoski. Laitoimme hänelle viestiä vaateistamme ja hän piirsi meille mallit. Minun sormukseni oli minulle täydellinen jo ensimmäisessä minulle näytetyssä luonnoksessa, puolison sormus haki muotoa muutaman luonnoksen verran.  Vastoin kaikkia odotuksia Eero osasi tehdä meille molemmille speksien mukaiset sormukset, joista me molemmat pidämme ja jotka näyttävät parilta!
Saimme siis pistekuvioiset sormukset, omani leveys on 2 mm ja profiili 1,6 mm, joka BTW sopii täydellisesti Kohinoorin ohuemman sormuksen viereen! Eroa ei juuri huomaa sormuksen ollessa kädessä. Puolison sormus on 6 mm leveä ja profiili hivenen enemmän, en muista ulkoa mutta 2-3 mm luokkaa taitaa olla. Halvemmalla olisi varmasti päässyt, jos olisi ostanut ne perusrinkulat kaupasta, mutta se olisi ollut meille kompromissi ja silloin kumpikaan ei olisi ollut loppujen lopuksi sormukseensa tyytyväinen.
Ja ne sopisivat yhteen!

torstai 17. marraskuuta 2016

Saaks lähtee kun on valmis?

Häät. Minun osaltani kaikki on melkolailla valmista. Enää puuttuu pitsipuserosta yksi kuminauha ja satiininauha sen peittämiseksi. Tai siis satiininauhakin on jo olemassa, kaksi pistoa kiinni ja olen valmis.

RSVP oli ja meni tällä viikolla, minun puolelta yhteen kutsukorttiin ei ole vastattu kahden vieraan osalta, miehen puolelta seitsemän lähetetyn kutsukortin 13 vierasta ovat pitäneet hiljaiseloa. Kutsuttuja yhteensä 51. Yöpaikkatarpeet pyydettiin ilmoittamaan ilmoittautumisen yhteydessä. Kukaan ei ilmoittanut. Kysyttäessä yöpaikkaa tarvitsi 4, kaksi vastasivat kertovansa myöhemmin, mikäli tarve ilmenee. Tämä ehkä vähän kiristää tällä hetkellä.

Mies ei ole vieläkään tehnyt elettäkään sen eteen, että vuokraisi tai ostaisi puvun. Vuokrata haluaisi smokin, saketin tai muun vastaavan juhlallisen ja persoonallisen puvun, mutta hinnan nähtyään ajatteli hommata räätälöidyn puvun. Ei elettäkään minkään eteen ja aikaa neljä viikkoa. Tästä en ota stressiä, olen luvannut että saa tulla vaikka verkkareissa jos siltä tuntuu ja kun se on luvattu siinä on aina toteutumisen riski. Olen edelleen sitä mieltä, että se ei meidän rakkauttamme muuta.

Polttarit. Ne olivat. Erinnäisistä syistä en niistä tänne kerro mitään. Vaikka blogia aloittaessani mietin, että aion ruotia kaikki häihin liittyvät asiat brutaalin rehellisesti, niin nämä jätän siitä ulkopuolelle. Sanotaan nyt vain, että osasta ohjelmaa pidin, osasta en, polttarit eivät näyttäneet minulta ja aiheutin järjestäjille kovasti mielipahaa. Tämän seurauksena kielsin kaikki yllätysohjelmanumerot häistä.

Budjettia en ole laskenut enää hetkeen. Se repesi viimeistään siinä vaiheessa, kun tajusin, että 12 pöytäliinaa ei todellakaan riitä, sillä vaikka kaksi pöytäliinaa riittäisi peittämään kolme pöytää ei siitä ole juuri hyötyä kun pöytäjärjestyksessä on vain kahden pöydän liittoja. Kahteen pöytään on pakko laittaa kaksi liinaa. Eli yksi pöytäliina per neljä ihmistä. Mitä tuhlausta!

Alan pikkuhiljaa vakuuttua siitä, että se pelkkä maistraatti olisi riittänyt oikein hyvin. Jatkossa jos joku sanoo minulle, että haluaa kyllä pitää juhlat mutta ei ehdi niitä järjestää, jää juhlat vain tyynen viileästi pitämättä. Varsinkin jos tämä joku, joka haluaa pitää juhlat, on loppujen lopuksi se sama ihminen, joka ei viihdy oikeastaan minkäänlaisissa juhlissa. Luojan kiitos kukaan ei ole vielä alkanut urputtaa asioista, joita häissä pitää olla!

perjantai 21. lokakuuta 2016

"Minähän en sitten hiljene"

Niin. Minähän en sitten pidä mitään naurettavia blogitaukoja. Kyllä nyt vuoden verran kuka vaan jaksaa aktiivisesti blogata häistä. Kyllä häistä aina sanomista löytyy, varsinkin tälläinen feministi! Avioliittoon liittyy kuitenkin niin vahvasti patriarkaalisen maailman kumina!

Mutta kun. Silti tuntuu, että kaikki on jo sanottu. Asiat rullaavat niin pitkälti omalla painollaan, että ei niistä oikein keksi mitään sanottavaa. En haluaisi kovin montaa tilpehööripostausta tehdä "ostin sitä tätä ja tota" tyylisesti, ja jotain haluaa kuitenkin jättää myös yllätykseksi sitten itse hääpostauksiin.

Lisäksi minun ongelmani on kuvaaminen. Mielestäni kuvattomat postaukset ovat puuduttavan tylsiä ja esteettisesti mitäänsanomattomia. En kuitenkaan osaa kuvata, ainoa kamerani on kännykkäkamera ja soon-to-be appiukolta pojallaan ikuisuuslainassa oleva järkkäri kerää pölyä suojapussissaan. Bloggaamisesta pidän mutta kuvaaminen on se pakollinen paha, joten kun ei ole sitä kohtaan intohimoa ei sitä jaksa opetellakaan. Ja kaikkihan tietävät kuinka hyvä on ihminen joka ei edes opettele? Yeah, right. Minulla ei myöskään ole lähellä ketään sellaista ihmistä, joka pitäisi nimenomaan kuvaamisesta niin paljon, että ottaisi blogiini kuvat puolestani. Tai oikeastaan en edes kehtaisi pyytää keneltäkään sellaista.

Joten. Todennäköisesti seuraavat kaksi kuukautta tulee olemaan joko hyvin hyvin hiljaista tai näkkärin tapaista kuivaa ja tasapaksua luetteloa siitä, mitä olen jo saanut aikaiseksi ja mitä pitää vielä tehdä.

Edellisen postauksen jälkeen olen:
  • Askarrellut kaason ja morsiusneitojen kanssa vieraskarkkirasioita.
  • testannut kattausta aivan liian pienellä pöydällä ja todennut, että näyttääpä aneemiselta. Vähemmän ei ehkä sittenkään ole enemmän.
  • Pyytänyt, anellut ja uhkaillut, jotta sulhanen varaa itselleen ajan pukuvuokraamoon sovituksia varten. Hän kun ei vieläkään tiedä mitä haluaa päälleen.
  • Löytänyt kirpparilta kaasolle täydellisen iltapuvun, nyt vielä toivotaan että koko on oikea. Lyhentämään sitä joutuu joka tapauksessa, mutta josko muuten olisi laakista sopiva.
  • Keskustellut kultasepän kanssa meidän sormuksistamme. Minun sormukseni suunnitelmat ovat valmiina, mutta mieheni ei ollut ihan tyytyväinen oman sormuksensa suunnitelmaan. Liian femiini ja pehmeän näköinen. Ei silti osaa sanoa, mikä nimenomaan sormuksessa häiritsee silmää ja mikä olisi sellainen suunta yksityiskohdissa, millä sormuksesta saisi enemmän hänen näköisensä.
  • Vittuuntunut siihen, että naapurissa piippaa joku ja se alkaa pikkuhiljaa särkeä ohimoita.
    • Sivuhuomiona tähän, että piipitys lakkasi heti, kun pyysin sulhasta lopettamaan ko. piipin. The force is strong with this one.


lauantai 1. lokakuuta 2016

Viikon aikana tapahtunutta

Noniin, nyt voisi sanoa, että iso pyörä on pyörähtänyt. Viime viikolla saimme ehkä eniten aikaan, mitä hääjärkkäilyssä voi saada. Melkein voisin väittää, että viime viikon aikana olemme suunnitelleet koko häiden tärkeimmät asiat!

Ensin, tiistaina, meillä oli palaveri pitopalvelun kanssa. Päätimme yhdessä menusta ja allekirjoitimme sopimuksen. Meille tulee pitopalvelu Mansester ja saimme aivan oman meille räätälöidyn listan, sillä yksikään valmislista ei kuulostanut meiltä! Lautaselle meidän häissä saa lihapullia ja muusia, kasvisgratiinia, salaattibuffetista saa koota itselleen mieluisen salaatin, savulohta, siemeniä ja pähkinöitä. Lihapullista tehdään kasvissyöjille ja gluteenittomille omat versionsa.

Keskiviikkona kävimme juhlapaikalla suunnittelemassa aikataulutusta bestmannin kanssa, hän näki nyt samalla ensimmäisen kerran musiikintoistovälineet mitä juhlapaikasta löytyy ja tarkasti muutenkin bändin kannalta oleelliset asiat. Bändikin kuulemma alkaa olla kasassa ja olin oikein tyytyväinen kokoonpanosta, sillä tiedän heidät kaikki mukaviksi tyypeiksi, mutta en vain tunne heitä riittävästi jotta olisivat kutsulistalle muuta kautta päätyneet.

Meidän kutsu! Ehkä maailman hienoin!
Keskiviikkona kävin myös kaverini uudella toimistolla ottamassa koevedokset kutsuista. Vedokset näyttivät niin hyvältä, että niistä painettiin kutsut samoin tein! Torstaina kävin Sinooperista hakemassa niihin kuoret ja ensimmäiset kutsut ovat jo tavoittaneet vieraat. Shit is gettin' real niin sanoakseni, nyt on vieraatkin kutsuttu!

Perjantaina oli posti-Pate tiputtanut postiluukustamme lapun, että minulle on saapunut isokokoinen kirje, joka olisi noudettavissa lähimmältä ärrältä lauantaina. No, lauantaina heti kun lapussa mainittu kellonaika koitti olin kiskalla jonottamassa kirjettäni, jonka tiesin sisältävän pari viikkoa sitten tilaamani haltiatiaran. Tiara oli juuri niin halvan oloinen kuin kiinalaadusta kuvittelinkin, jotain halpaa metalliseosta joka painaa huomattavasti enemmän verrattuna oikeasti laadukkaisiin (ja tyyriisiin) tiaroihin. Tiaraa ei oltu juuri muotoiltu muuhun kuin tasaisen ympyrän muotoon, joten se ei kyllä sellaisenaa istu kenenkään päähän, mutta onneksi halvan materiaalin ansiosta sitä saa itse väänneltyä ja muotoiltua parempaan muotoon. Jonkun verran pitää vielä muotoilla, hieman pitää varmaan tuota alinta v-muotoa hioa, sillä tällä hetkellä se on ainoa kohta joka tuosta edestä osuu päähän, aiheuttaen sen että koko tiaran paino lepää yhden pienen kohdan varassa. Mutta kyllä tästäkin vielä hyvä tulee!

75 päivää H-hetkeen!