Kun keskustelimme miehen hääpäivän pukeutumisesta, oli hänellä itsellä ajatuksena tumma puku ja liivi, ehdottomasti kravatti. Rusetit ja muut härpäkkeet eivät kuulemma hänen kaulaansa kuulu, mutta myönsi haluavansa juhlallistuutta lisää sellaisella paidalla, johon tulisi ihan oikeat kalvosinnapit. Myös kravattineulasta on jo ollut puhetta, että joku kiva pitäisi hankkia, muutaman kerran jo on ollut tilanne kun sellaista olisi jo tarvinnut.
Kalevala koru on meidän molempien suosikki korumerkki. Suomalainen mytologia ja luonnonläheisyys houkuttaa ja suurin osa koruista on kauniin yksinkertaisia. Varsinkin miesten koruissa olisi ollut useita vaihtoehtoja, jotka minä olisin kelpuuttanut! Elämän roihu on mielestäni todella ihana vähän modernimpi sarja, Hannunvaakuna sopii moneen tilanteeseen kaiken ikäisille kantajille ja Kalevankarhu on komea klassikko.
Torinin vasara oli kuitenkin meidän molempien mielestä se the korusarja, joka tuolle omalle viikingille sopii. Jo silloin kun Kalevala ensimmäisen kerran lanseerasi nämä korut puhuimme sulhasen kanssa, että tuollaiset sinulle ostetaan sitten kun niitä oikeasti johonkin tarvitsee. Nyt tarvitsee, joten tilasin Sulholleni nämä lahjaksi. Ja voi, kumpa sen reaktion olisi saanut nauhalle kun sulho nämä sai!
Tilasin korut netin kautta ja ajattelin, että ne ehtisivät juuri tulemaan sulhasen ulkomaanreissun aikana. Eivät kuitenkaan ehtineet ja minä en osaa pitää salaisuuksia. Kerroin siis sulholle, että olisin kovasti halunnut yllättää tämän pienellä lahjalla kun pääsee kotiin, mutta lahja on vielä matkalla. Tottakai toista alkoi kiinnostaa tämä lahja, joten sanoin sen vain olevan "juttu". Eihän koko yllätystä sovi pilata! Reissun jälkeisenä tiistaina pääsin ennen sulhoa töistä ja silloin oven väliin oli tupsahtanut koruliikkeen kirjekuori, jonka sisällä nämä olivat. Laitoin sulholle viestin, että tulee vain töistä suoraan kotiin, "juttu" on kotiutunut. Kotona keitin kahvit valmiiksi ja asettelin korupaketit pöydälle, pian avain jo kääntyikin lukossa. Heti korupaketit nähdessään sulho arvasi kyllä, mitä niiden sisältä paljastuu, ja voi sitä vähän hämmentynyttä ujoa hymyä, joka meille suomalaisille on niin kovin tyypillinen! Se ilme, kun on saanut toisen ihan täysin yllätettyä ja toinen on niin kovin otettu ettei sanat riitä kertomaan sitä kiitollisuutta! Sain minä toki kiitokseni, pusun ja halin, mutta se hymy on se joka sulattaa sydämen. Ja minun huumorini tuntien sulhon oli kyllä heti varmistettava, että paketeissa todella oli ne korut, mitä oletti, ja olihan siellä!
