Hääperinteet, osa 4

Nyt alkaa sellainen femakkosaarna, jonka myötä aion mällätä kuukautisveressäni, polttaa rintaliivini ja ihmetellä sitä, että todella menen miehen kanssa naimisiin. Siis MIEHEN. Siis NAIMISIIN. Otan siis osaa instituutioon, jonka alkuperäinen tarkoitus on ollut osoittaa, että nainen siirtyy pois isänsä huostasta suoraan miehensä huostaan! Noh, palataan tähän ehkä seuraavassa osassa, mutta nyt herkimpien on aika taas katsoa muualle ja jatkaa onnellista elämäänsä minusta piittaamatta.

Täti Feministi aikoo nyt nimittäin puhua taas yhdestä ikiaikaisesta perinteestä, nimittäin naisten suorittamasta kosinnasta karkauspäivänä. Da Fuck? Siis ihan oikeasti joku ylläpitää tätä perinnettä? Kuka on sanonut, että naiset eivät saisi kosia minään muuna päivänä?

Aiemmin olen ajatellut, että onhan tämäkin ihan hauska perinne. Aloimme seurustella Sulhasen kanssa siten, että vuoden ja kolmen kuukauden seurustelun jälkeen koitti jo ensimmäinen karkauspäivä. Koska olen aina ollut vahvatahtoinen ja tiedän mitä haluan, alkoi naljailu minun kosimisaikeistani jo heti ensimmäisenä karkauspäivänä. Sulhoni vastasi silloin ilkkujille, että ihan ilomielin ostaisi minulle hamekankaat ilman polvinivelten kuluttamistakin. Olen aina ollut hyvä tekemään itse vaatteitani ja Sulhaseni piti minusta juuri persoonallisen pukeutumisen takia, toki hän halusi tukea minua hamekankaalla jos se tekisi minut onnelliseksi, kukkia kun en kuitenkaan saisi.

Toinen karkauspäivä tuli, tässä vaiheessa olin jo itsekin alkanut vihjailemaan sulhaselle, että minusta olisi kiva joskus virallistaa tämä meidän suhteemme. Tuttavat jopa kysyivät karkauspäivän jälkeen, joko olen kosinut. En kosinut silloin, koska aika ei tuntunut sopivalta. Olimme puhuneet että haluamme joskus keskenämme naimisiin, mutta mikäs kiire tässä on, tutustutaan nyt kunnolla toisiimme ensin ettei tarvitse katumapäälle ryhtyä.

Pohdin joskus tämän suhteemme kolmannen karkauspäivän sopivuutta kosintaan, se voisi olla hyvä hetki kosia. Joskus viiden vuoden seurustelun jälkeen ilmoitin sulholle, että mielelläni menisin naimisiin 10. vuosipäivänä. Ei niin montaa eri päivämäärää tarvitsisi vuodessa muistaa. Ikäänkuin kymmenen kohdalla saisikin aloittaa laskemisen alusta, kun 11. vuosipäivä onkin 1. hääpäivä. Helmikuusta joulukuuhun on sen verran pitkä aika, että hyvin ehtisi häät suunnitella. Sitten kuitenkin tulin järkiini. 29.2. ei olisi meille kahdelle millään muulla tavoin merkityksellinen päivä, joten miksi kosisin silloin? Kyllähän jotkut kosivat vaikka ruokakaupassa, mutta onko se nyt kuitenkaan ihan meidän tyylistä? Ei. Ei se ole. Sen jälkeen aloin miettiä, miksi ihmeessä minä edes olin suunnitellut kosivani karkauspäivänä? Sehän on vain miesten keksimä perinne, jotta yhteiskunta saisi yhden päivän olla päälaellaan. Minusta kuitenkin naisen kosinnassa ei ole mitään nurinkurista. Koen olevani täysin tasavertainen yhteiskunnallinen toimija Sulhaseni rinnalla, joten hiiteen ennakkoluulot, naisetkin voivat kosia minä päivänä vain! Mieluummin halusin kosinnan olevan jonkun erityisen ja muutenkin merkityksellisen päivän huipentuma.

Miehelleni ei ollut yllätys että minä kosin juuri silloin kuin kosin. Tai taisi se olla yllätys, että juuri sillä hetkellä kosin, mutta uskoisin hänen aavistelleen jo hetken aikaa, että joutuu pian vastaamaan tärkeään kysymykseen. Hän ei ikinä odottanutkaan, että minä kosisin nimenomaan karkauspäivänä. Toki hänkin oli toivonut olevansa se kosiva osapuoli, mutta toisaalta kosintani oli hänelle helpotus. Nyt hänellä ei olisi enää paineita romanttisesta elokuvakosinnasta jousikvartetin soittaessa taustalla (as if mikään vastaava olisi myöskään meidän tyylistämme). Moni myös kysyi miten Sulhanen kosi, kun kuuli kihlautumisesta. Heti kertoessani itse kosineeni, ei ketään enää kiinnostanutkaan tapahtumien kulku. Kaikkien mielestä tilanne oli omaperäinen jo ihan siitä syystä, että nainen kosi. Noh, yleensä kerroin tarinan anyway, koska olihan se vain niin meidän näköisemme kosinta ja tilanne ja kaikkea <3

Mitä minä siis yritän sanoa? Yritän esittää pyynnön kaikille, että lopetetaan tämä naurettava "naiset voivat kosia vain yhtenä päivänä" pelleily. Naiset eivät ehkä voi pissiä seisten kovinkaan siististi, mutta kaikkesta muusta voimme suoriutua vähintään yhtä hyvin minä tahansa päivänä vuodesta! Jos me kerran olemme niin edistyksellinen ja tasa-arvoinen sukupolvi, miksi me itse pidämme itseämme näissä syrjivissä ja stereotyyppisissä sukupuolilaatikoissa? Perinteet pitää muistaa, mutta niitä ei tarvitse säilyttää. Kerrotaan lapsillemme, että joskus oli aika, kun ei ollut normaalia naisten kosia. Silloin oli karkauspäivä, jolloin miehet ostivat hamekankaita tai rukkasia, mikäli eivät naimisiin halunneet, tai sitten lähtivät sormuskaupoille, jos kosintaan suostuivat. Joskus oli myös aika, kun naisten ei ollut sopivaa käydä töissä, mutta sekään ei ole enää sosiaalinen normi. Perinteet ovat kultttuurihistorian kannalta tärkeitä, mutta ei niistä kynsin hampain tarvitse pitää kiinni.

Saa toki olla myös stereotyyppinen ihminen, jos siltä tuntuu, mutta toivoisin ettei kukaan rajoittaisi olemisiaan ja tekemisiään vain sen takia, että minun ei kuuluisi olla/tehdä/ajatella näin, koska olen tyttö/poika/vanha/nuori/työtön/kissanomistaja/whatnot. Itsepohdiskelulle on aina sijaa ja kannattaa harrastaa itsensä kyseenalaistamista. Kannattaa kysyä ja perustella itselleen omat mielipiteensä, silloin oppii tuntemaan itsensä parhaiten. Ja vain perustelujen kautta osaa tunnistaa, mitkä ovat oikeasti niitä omia mielipiteitä ja mitkä ovat ulkopuolelta asetettuja ja jostain syystä päähän juurtuneita.

Amen, peace and love, may the force be with you. Enää reilu 9 kuukautta hääpäivään!