tiistai 8. maaliskuuta 2016

Häämatkahaaveilua, osa 2

En muista kuka ja missä tilanteessa vitsaili, että minä varmaan lähden häämatkalle Draculan linnaan. Muut pöydässä istuvat nauroivat, minä ja Sulhoni (silloin tuore poikakaveri) emme. Katsoimme hetken toisiamme ja nyökkäsimme: "joo-o, oon aina halunnu käydä siellä, miksi ei?"



Romanian Transylvaniassa sijaitsee pienehkö kaupunki nimeltä Brasov. Brasovilla on rikas historia, sillä ensimmäiset asukkaat ovat tällä tietoa asettuneet paikalle pronssikauden aikaan. Alue on ollut useammankin eri maan hallinnoima, joten kulttuurit ovat kohdanneet ja sekoittuneet omakseen. Brasovissa riittää nähtävää niin kulttuurin kuin arkkitehtuurinkin puolesta, yksi kuuluisimmista nähtävyyksistä on todella Bran Castle, jonka on sanottu olleen Vlad Seivästäjän kotilinna. Linnaan on kaupungista matkaa n. 30 kilometriä.


Tämän lisäksi kaupunki itsessään tarjoaa vaikka ja mitä historiasta ja tarustoista kiinnostuneelle pariskunnalle! Esimerkiksi aivan kaupungin keskustassa sijaitsee evankelis-luterilaisen seurakunnan Musta kirkko, jonka alunperin rakensivat katoliset saksit 1400-luvulla. Kirkko paloi 1689 josta se sai lisänimen Musta. Musta kirkko on suurin goottilainen kirkko romaniassa!

Musta kirkko

Brasovin historiallinen museo on jo itsessään mielenkiintoinen aina paleoliittisen kauden työkaluista nykypäivän reliikkeihin, mutta sen lisäksi museo on rakennettu vanhaan kaupungintaloon! Näitä kuvia selaillessani voin melkein kuulla hevosten vetämien rattaiden kolinan mukulakiviä vasten, haistaa torikauppiaiden vihannekset ja nähdä hirsipuun rakentamista aukion keskellä. Historian havinaa, joissakin paikoissa se tuntuu olevan lähempänä kuin muualla!

Vanha kaupungintalo
Noin 80 kilometriä Brasovista länteen sijaitsee vielä toinen Transylvanian alueen mielenkiintoinen kaupunki Sibiu. Sibiusta löytyy liuta erillaisia mielenkiintoisia museoita, ainakin Romanian luonnontieteellinen museo, höyrykonemuseo lääketieteen museo (välineita aina 1700-luvulta tähän päivään!) sekä metsästysaseisiin ja saaliisiin keskittynyt museo.

Molemmista kaupungeista löytyy yli 20 hotellia, jotka ovat ainakin hotels.comin mukaan saaneet hyviäkin arvosteluita. Tekemistä riittäisi vaikka kuinka pitkäksi aikaa, mutta meidän päämme eivät varmasti kestäisi yli viikkoa poissa kotoa, joten nyt olisikin suunnitelmissa "sitten joskus" matkustaa Sibiuun, olla siellä muutama päivä, matkata sieltä Brasoviin loppuviikoksi ja sieltä mahdollisesti pääkaupunki Bukarestin kautta kotiin!

Lisätietoa Sibiun ja Brasovin nähtävyyksistä löytyy Romanian omilta turistisivuilta, klikkaa kaupungin nimeä niin linkki vie sinut eteenpäin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti